Päädyin tänään skippaamaan 180km automatkan, lapsen neljän
tunnin yksinhylkäyksen ja hevosen potentiaalisen kyllästyttämisen ja jäin mökille
lorvimaan. Tekemättömyyteen sopivaa lukemista tuntui olevan Alastalon salissa,
jonka ylivoimaista mainetta olen tähän asti pelännyt. Yksi facebook-kaveri
kuitenkin muutama kuukausi sitten alkoi kirjaa lukea (ja jätti kesken), joten tyypillisen kilpailuhenkisesti ajattelin,
että kyllä minäkin sitten. Tähän asti aikaa ei ole ollut, mutta tänään olen
päässyt sentään noin sivulle 70. Ja itse asiassa ollut lähes ihastunut?
Yleisesti olen juonivetoinen ihminen, mutta tässä tapahtumattomuudessa kieli ja
ihmisluonnon kuvaus jotenkin ihastuttaa. Saa silti nähdä pääsenkö loppuun.
Facebook on siinä(kin) mielessä hauska foorumi, että nyt kun
olen näiden hevosuutisteni kera siellä aktivoitunut vähän julkisemmillakin
sivuilla, olen saanut kaveripyyntöjä tyypeiltä, joita en ole nähnyt
pariinkymmenneen vuoteen. Ennen kaikkea hevoskavereilta Vaasasta. Se on
jotenkin huvittavaa. Näille ihmisille hevoshankinnassani ei ole mitään
selitettävää, heille se on ihan luonnollista. Muistan saman hauskuuden silloin
kun olin siis myynyt ponini, pitänyt vuosien tauon opiskelujen aikana,
muuttanut Vaasaan töihin, ja siellä vihdoin ostanut taas hevosen. Ja kun sitten
palasin sen kanssa takaisin Tampereelle, niin täkäläiset hevosihmiset pitivät
tilannetta aivan luonnollisena, ”ai sulla on tämmöinen nykyään?” –tyyliin.
Jotenkin vapauttavaa. Hevosellisuus on oikeasti oleellinen osa
identiteettiäni. Hevosettomuus on teeskentelyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti