Riskinottoa

Valon kanssa ollaan ihan kotiuduttu uudelle tallille. Jotain rutiineja on muodostunut. Toisaalta niitä kyllä pitäisi murtaa, ettei sitten tule järkytystä kun joskus on kuitenkin pakko tehdä eri tavalla.

Nuorella hevosella ei voi, tai viitsi, ratsastaa kovin pitkään, touhun pitää hevosen mielestä olla koko ajan hauskaa. Varmaan osittain näistä lyhyistä suorituksista johtuen nälkää yhdessä tekemiseen riittää. Hauskuus loppuu aina kesken. Päässä myös pyörii hevonen koko ajan.  Huomenna sitä ja ylihuomenna tätä aktiviteettia on suunnitteilla.

Hevosen kanssa touhuamisen lisäksi pää täyttyy välinehankinnoista. Koulusatula on, mutta estesatula pitäisi hommata. Sopivan satulan löytyminen on kuitenkin muuttunut rakettitieteeksi. Hevosen jatkuvasti kehittyvän anatomian pitää täydelleen kohdata satulan muodot ja ulokkeet, ja myöskin ratsastajan takamus, tai tulee pipi, ei onnistu suoritus ja omistaja on syyllinen. Varmasti tämä kaikki pitää paikkansa, mutta asian tekee vaikeaksi se, että ehdottoman oikeita ja keskenään ristiriitaisia mielipiteitä parhaasta satulamerkistä, -sovittajasta, -toppaajasta on niin paljon kuin niiden esittäjiäkin. Joten itselleni epätyypillisesti tein järkipäätöksen ja lykkään estesatulan hankintaa vähän eteenpäin, kunnes Valokin ehkä vähän lihaksistuu, eikä tarvitse heti olla uutta satulaa sitten ostamassa. Eivät ole halpoja näet nekään.

Sen sijaan heti kohta on saatava traileri, jolla sitten kuljettaa Valoa valmennuksesta ja kilpailusta toiseen. Jonkinlainen kehityskeskustelu tässä nimittäin on käytävä, päämäärätön jolkottelu kantaa ratkaisuna ehkä juuri tämän neljä päivää, mutta sitten pitäisi jo viisivuotissuunnitelmaa laatia ja reissuja suunniteltava.

Trailereistakin on muuten vankkoja, ristiriitaisia mielipiteitä. Onneksi automme vetokyky, Valon sukupuoli ja budjetin järjellisyys rajaavat vaihtoehtoja mukavasti, joten tähän päätöksentekoon kykenen itsenäisesti. Ylihuomenna siis kaupoille. Vasta.

Päädyin myös jättimäiseen riskinottoon. Taustaa. Silloin kun minä olin nuori, pörräsin tallilla kaiken vapaa-aikani, ja hevosten hoito, jopa paskan lappaminen ja kurassa alkeiskurssilaisten hevosten talutus olivat kunniatehtäviä, joissa ihan oikeasti pätevöidyttiinkin hevostaidoissa.  Tuntihevosten hoitopäivistä kilpailtiin, hevosia ja varusteita puunattiin, tallille tultiin ensimmäisellä bussilla ja lähdettiin viimeisellä. Yksityishevosen hoitajaksi päässeet olivat kuitenkin vielä jotain käsittämätöntä yläkastia, jota ihailtiin ja kadehdittiin laajalti. Mutta mutta. Ajat ovat muuttuneet. Tuntihevosilla ehkä vieläkin on hoitajia, mutta ei yhtä omistautuneita, kun koko touhu on mennyt todella turvallisuus- ja ammattiyhdistystyyppissäädellyksi. Vastuukysymykset ovat ilmassa, niinpä nuorison ei uskalleta antaa tehdä mitään, eivätkä he toisaalta ilman korvausta suostu mitään tekemäänkään. Tämä on johtanut siihen, että huippuammattilaisilla on asiallisesti palkatut ammatti-groomit (suomalaiset hevosenhoitajat ovat muuten ulkomaillakin hyvin arvostettuja ja haluttuja kokemuksensa ja vastuullisuutensa vuoksi). Ja loput pärjäilevät yksin tai omaisten ja ystävien avustamana. Tai ottavat vuokralaisen hevoselleen hoitamaan osan arkihommista ja taloudenpidosta. Mutta kilpailuissa tai valmennuksissa, jolloin oikeasti olisi ihanaa, että mukana olisi joku auttamassa, satuloimassa ja taluttamassa, pitämässä hevosta sillä välin kun itse pitää olla kävelemässä rataa tai vessassa, niin moni joutuukin keplottelemaan aivan yksin.

No tätä kamalointia luin hevostalli.netin sinänsä osittain vastenmielisiltä keskustelupalstoilta. Ja ohjauduin sitten katsomaan, josko tuolla foorumilla Pirkanmaalla kuitenkin olisi joku halukas vaikka minunkin täydellistä ja hauskaa ja ihanaa hevostani hoitamaan. Ja yllättäen kolmesta ilmoittajasta kaksi oli potentiaalisia. Harkitsin asiaa pitkään, jopa kymmenisen minuuttia, ja laitoin sitten viestin sille jolla oli auto käytössään. Odotin superkärsivällisesti vastausta (vuorokauden), ja tänä iltana laitoin viestin sille toiselle. Joka teki mahtavan vaikutelman ja vastasi heti. Ja kuulosti oikein suloiselta ja järkevältä ja luotettavalta. Joten huomenna mennään kahville (tyttö itse oli niin tasapainoinen että ehdotti tällaista ensitunnustelua) ja sitten tallille (jonne minä olin siis ryntäämässä suoraa päätä). Kuten sanottua, jättimäinen riskihän tällaiseen tuntematon netistä –kuvioon liittyy, joku jääpiikkihullu saattaa olla kyseessä. Mutta voihan se olla myös ihana nuori, ja kaikki voittavat?

Nyt pidetään peukkuja tälle. Kuvassa meidän oma rakas nuori, joka on kyllä kohteliaan kiinnostunut äidin hevosharrastuksesta, mutta muuten kiireinen oman elämänsä kanssa, eikä käytettävissä näissä apukäsitehtävissä. Ja lisäksi ulkomailla ensi vuoden.