Sijaistoimintaako

Mistään järkevästä ei näytä tulevan mitään, ja nyt yhtäkkiä löydän itseni perustamassa blogia. 

Kyse on epäilemättä narsismista. Minulla on väliä. Minulla on annettavaa. Tosiasiassahan minulla on väliä vain lähisukulaisilleni, ja ilman annettavaani ihmiskunta selviää eikä tee heikkoakaan. Mutta josko vaikka joku joskus hymyilisi hetken näitä lukiessaan, tai sanoisi ”aa, juuri noin”. Sanotaan siis että siksi. Sitä paitsi olen minäkin muiden blogeista nauttinut. Jos olisi siellä ollut liian kyseenalaistava itseilmaisija asialla, niin ilman olisi sitäkin iloa jääty. Ja mahtuuhan tänne näitä, jorinoita verkkoon.

Noniin, itse asiaan. Minulle tämä on ilmiselvää ja kaiken järjellisen toiminnan torpedoiva monomania, mutta tehän ette voi tästä tietää. Mutta siis hevonen on saatava. Nyt. Heti. Jokainen päivä on liikaa, nyt kun mä ilman sua jäin, jokainen päivä on liikaa, elää en voi näin. Mä liikaa tuijotin tähtiin, ja liikaa, sehän jo nähtiin, rakastin. Tämmöinenkin tapa muuten on joillain ihmisillä, sopiva ärsyke laukaisee laulun päähän ja sitten mennään.

Nuoruuden poni kun myytiin ja lähti niin huusin surusta. Vieläkin itkettää se ajatus. Aikuisempana sitten oli erilaista, hevonen oli, rakas ja hieno, mutta kun silloin perheen ja asuntolainan alta siitä eroon pääsin, niin kyllä helpotuksesta nauroin. Ei synny kansanviisaudet tyhjästä, huoleton ON hevoseton mies. Ja nainen. Sama oivaltavuus on muuten siinä sanonnassa, että jotain on hampaankolossa. Yhtäänhän ei siis voi muuhun keskittyä, kun on joku kökkö siellä kielen ulottuvissa mutta ahdistaen kinteellä. Ja nyt on. Hevosettomuus on hampaankolossa.

Tuli tässä taannoin oivallus, että hienointa elämässä on yhteys. Ilman yhteyttä ei ole oikein mitään. Sehän on ihan mahtavaa kun on yhteys jonkun ihmisen kanssa, ollaan samalla aaltopituudella, nauretaan samoille jutuille, ymmärretään ilman sanoja jopa. Mutta kun semmoinen yhteys tulee jättimäisen eläimen kanssa, kun hevonen ymmärtää jo ajatuksesta mitä haluan, ennen kuin olen tietoisesti ilmaissut sitä mitenkään, se on taikaa. Se on ihme.

Työelämässä pitäisi ilmeisesti edetä. Luultavasti voisin, jos haluaisin. Mutta urakehitystä en nyt himoitse. Enkä onnekseni edes enempää rahaa, en nimeä, valtaa tai vastuuta, enkä tosiaankaan lisää työtä. Joku himoitsee. Annetaan se niille. Minä intohimoitsen yhteyttä hevoseen. Annetaan minulle se.

Yksi on jo kiikarissa. Pitkään olen tähynnyt, ja aina vaan hyvältä näyttää. Pian se ratkeaa. Pysykää kanavalla. Pitäkää peukkuja. Anna mulle tähtitaivas, anna valo pimeään…